Esiteltävä kävelyreitti Kiikalan hautausmaalla kesällä 2025

 

1_Iltanen Bernhardt, Harttu, mustalaispelimanni

2_Vuoden 1918 punaisten kuolleiden muistokivi

3_Siren Matti, pienviljelijä, Kiikala-Seuran perustajajäsen

4_Fallström Putovirta, kirkonvartijat, haudankaivajat

5_Talvi- ja Jatkosodan sankarihauta

6_Karjalaan jääneet

7_Muualle haudatut

8_Honka Efraim ja Nurmi Emil, seppiä

9_Saarinen Rauni, seppä

10_ Saarinen Juho, seppä

11_Manni Riitta, kirjastonhoitaja, Kiikala-Seuran perustajajäsen

12_Erling Johan, pappi ja Erling Per , nimismies

13_Sumelius Carl, pappi

14_Mikola Elima os Jokinen, Lääpän tytär, Mikolan emäntä

15_Leino L Lennard, kanttori

16_Jokinen Kalervo, maanviljelijä, Nauruisäijä

17_Luukko Juho, opettaja ja Luukko Aimo ylioppilas

18_Kivi Esko, maanviljelijä, Naurisäijä

19_Aaltonen Gabriel, torppari, teurastaja, seppä, kauppias

20_Helkiö Olga, diakonissa, poistettu hautakivi, myöhemmin haudattu Hukkamäki Jukka

21_Kerppola Johan, pappi

22_Alve Johan, pappi

23_Aaltonen Aleksandra ja Arvid, kätilö, mies kirvesmies, mylläri, sahuri, pienviljelijä

24_Iltanen Reino, radiotehtaan esimies, taiteen kerääjä

25_Virtanen Antti, maanviljelijä, Naurisäijä

26_Kallio Olga ja Vihtori, näyttelijä Kai Lehtisen isovanhemmat

27_Päiviö Pentti ja Emma

28_Suominen Jalla, ei nimeä kivessä, kelloseppä

29_Aulen Marjaana, kätilö

30_Lautman Helena, torppari

31_Lönnqvist Emil, räätäli

32_Vuorinen Aatto, räätäli

33_Iltanen Osmo, mustalaismuusikko

34_Julin Frans, lasinpuhaltaja

35_Kutila Tuomo, maanviljelijä, Satakosken Lähijoen isäntä

36_Silven Anna ja Herman, Johannislundin lasipruukin omistajat ja johtajat

37_Vainio Einari, sepp, maalari, pienviljelijä

38_Korhonen Iida, karjakko

39_Lehtinen Olga, piika, lohkotilallinen Satakoskem Syrjälässä

40_Yli-Örsi Elias, Kiikalan Yltäkylän Yli-Örsin isäntä, lapseton

41_Momento More, tuhkamaa

42_Tamminen Keijo, nuohooja, tiilitehtaan esimies, muurari

43_Bergstöm Paavo ja Marja-Riitta Paraisten Kalkin Kiikalan tehtaan perustaja ja johtaja

44_Vainio Aarre, maalari

45_Päiviö Pauli, Komisuon Työväentalon vahtimestari, Kunnantalon talonmies

46_Vainio Aaro, maalari, pienviljelijä

47_Mattila Risto, pienviljelijä, tiilitehtaan työmies Naurisäijä

48_Albetrelli Giovanni, Italian Jussi, jäätelöntekijä

49_Sorsakivi Kalevi, Kiikala-Seuran perustajajäsen, Metsäkeskuksen suunnittelija

50_Määttänen Kaarlo ja Ulla, pienviljelijät, lojlotilalliset Kappelinkulmalla

 

Kiikala-Seura järjestää kesällä 2025 Kiikalan kirkkomaalla hautausmaakierroksia lauantaina 14.6.,  5.7.,  ja   9.8.  klo 13:00

 

Tämä blogi esittää hautoja, joiden luona käydään. Kiikalan hautausmaalla ei lepää maailman suuruuksia eikä aatelisia. Siellä on kuitenkin lukuisasti arjen sankareita.

 

 

 

Talvisodassa kaatuneiden muistoristit Kiikalan kirkkomaalla

 

 Talvi- ja Jatkosodassa kaatuneiden sankarihauta

 

Kiikalan seurakuntatalon muistotaulu Talvi- ja Jatkosodassa kaatuneille.

 

 

Vuoden 1918 sisällissodassa kuolleiden punaisten muistomerkki.

 

 

Rasvalankylän Topulin talo antoi kohtuuttomat lunnaat sodissa.

Talon neljä poikaa ja vävy.

 

 

Karjalaan jääneiden muistomerkki

 

 

Muualle haudattujen muistomerkki
 

 

Fallström Juho ja Putovirta Eino

 

 

 

Putovirran hauta

Rippikirjassa 1869-1878 sanotaan, että vuonna 1872 muutti lastenopettajaksi ja kirkonvartijaksi Pöytyältä Juho Fredrik Fallström s 22.8.1842 Eurassa ja vaimonsa Maria Antintytär s 26.9.1845 Pöytyällä perheineen Kiikalan Komisuolle, rippikirjassa ei minkään kantatilan alle. Tuolloin ei ollut vielä Ko­misuon koulua rakennuksineen, joka perustettiin vasta 1883. Sanotaan, että koulu rakennettiin Luk­karin tontille. Lienee ollut niin, että kirkonvartija Fallström asui juuri tulevan koulun paikalla.

Rippikirjassa 1899-1908 mainitaan Fallströmmien asuvan Komisuon Jussilan alla ja rippi-kirjassa 1909-1922 he asuvat Komisuon Nalkin alaisina. 1872 venäläisessä kartassa on piirrtettynä asumustontti maantien pohjoispuolelle, joka viittaa asumista Nalkin alla. Vuoden 1876 suomennetussa venäläi­sessä kartassa on piirretty maantien eteläpuolelle, joka taas viittaisi olemista rippikirjan Jussilan alla. On vaikea sanoa onko maantietä siirretty vai mistä johtuu rippikirjojen merkinnät Nalkin ja Jussilan välillä. Nykyinen Rantamaa, eteläpuolella maantietä on ollut Jussilan kantatilan alueella.

Kiikalan Historia-kirja kertoo, että ''vuonna 1906 perustettu Kiikalan Työväenyhdistys piti alkuaikoina kokouksensa Fallströmillä. Paikka, joka myöhem­min tunnettiin Rantamaan tilana''.

Juho Fallström kuoli 9.11.1913. Muu perhe muutti vuonna 1917 Komisuon Nalkin alta, johon kartta vuodelta 1914 viittaakin ja muu tieto sanoo, että muuttivat Rantamaasta. Uusi paikka löytyi Kiikalan Tiipelin Lähdesmäen lohkotilalta ja siellä isännöi poika Eino Pietari Fallström myöh Putovirta s 9.2.1887 Kiikalassa vaimonaan Lyydia Miina Kemppainen s 1.5.1886 Jokioisilla.

Eino Putovirta toimi myös kirkollisissa toimissa mm haudankaivajana ja kirkonvartijana. Hänestä on useita perimätietotarinoita, joita voi lukea Kiikalan kaskukirja I:stä sekä Naputuksia Vanhastkyläst.

Eino Putovirralle lieneen kaivanut haudan hänen jälkeensä viran ottanut Pekka Lensu.

Efraim Honka ja Eemil Nurmi

 

 

Honkapyölin torpan jälkeläiset seppinä:

Honkapyölin torppa sijaitsi päätalosta Hidolan Puolosta sen kauimmaisessa nurkassa metsäisellä alueella suuntana Perttelin pitäjän raja.

Kiikalan Hidolan Puolon vanhan kantatilan Honkapyölin torpparille Efraim Gabrielinpojalle, s. 6.5.1812 Kiikalassa, ja hänen toisen avioliiton vaimolle Catharina Simontyttärelle, s. 24.6.1824 Kiikalassa Hirvelän Ali-Seppälän torpan tyttärenä, syntyi viisi lasta;  Johanna Catharina s. 8.1.1851, Efraim s. 6.10.1853, Frans Adolf s. 16.12 1856, Aurora Wilhelmina s. 11.2.1860 ja Ferdinand s. 29.11.1862.

Torppari Efraim Gabrielinpoika kuoli 3.7.1863. Leski Catharina Simontytär nai uuden miehen pitääkseen torpan ja elannon perheelleen. Uusi mies oli Johan Gustaf Johaninpoika Nummelin, s. 14.1.1929 Perttelissä, josta muutti Honkapyöliin 1864.

Pariskunnalle ei syntynyt lapsia ja Johan leskeytyi Catharinasta 21.11.1875. Johnailla ei ollut onnea emäntiensä kanssa, vaan hän avioitui vielä kolmasti torppariutensa aikana saaden yhteensä kuusi lasta kahden uuden vaimon kanssa.

Rippikirjan 1869-1878 aikana Efraim Efraiminpoika alkoi itsenäistyä ja otti liikanimekseen Högström ja muutti vuonna 1876 Uskelaan Anjalan Tammin torpan rengiksi. Sinne häviää Efraimin Uskelan retken yksityiskohdat Perttelin rippikirjan puuttuessa seuraavalta aikaväliltä.

Vuonna 1873 Frans Adolf Efraiminpoika muutti pois kotoaan Hirvelän Kämin Warvarin eli Sianummen torppaan rengiksi, josta edelleen vuonna 1874 Uskelaan. Sianummelle tullessaan hän oli ottanut liikanimekseen ottoisänsä Nummelinin.

Vuonna 1880 4.3. Aurora Efraimintytär muutti Pertteliin ja oli sinne kuulutettu avioliittoon. Naimisiin hän meni Karl Wiktor Eliaanpoika Myllyojan, s. 18.8.1859 kanssa. Karl oli Inkeren Pajarin Myllyojan torppari.

Ferdinand Efraiminpoika Nummelin muutti Vanhankylän Krapille vuonna 1880, jonne oli myös ilmestynyt samana vuonna Kylän sepäksi Efraim Högström. Ferdinand toimi Krapilla sepän renkinä. Vuonna 1886 hän muutti Somerolle.

Ilmeisesti Efraim oli sepänoppinsa hakenut Uskelasta/Perttelistä ja palannut kotiseudulleen. Reissultaan Uskela-Pertteliin Efraim oli saanut mukaansa vihityn vaimon Edla Wilhelmiina Simontyttären, s. 9.6.1857 Perttelin Vihmalon Saaren talosta. Suvun sammuessa Saaressa Edla oli kieränyt piikana Perttelissä mm Inkereen Katrinebergissä. Heidät oli vihitty 2.12 1880 Perttelissä, jolloin Edla oli ollut piikana Vähä-Hiiden Härjässä. Vihkikirjassa Efraimia tituleerataan Hidolan sepäksi. Rippikirja kuvaa hänet Hidolassa ennen muuttoa Vanhankylän Krapille jyvärengiksi Hidolan Puolon talossa.

Yhteiselämä Efraim ja Edla Högströmillä alkoi Kiikalan Vanhankylän Krapilla vuonna 1881, miehen tehdessä sepän töitä kyläkunnalle. Lapsia heille ei syntynyt lainkaan. Rippikirjan 1899-1908 aikana sukunimi Högström vaihdettiin Hongaksi, ilmeisesti kotitorpan nimeä lyhentäen.

Honkapyölin torpassa Johan Gustaf Nummelin jatkaa elämää ja lisääntymistään uusien vaimojensa kanssa vuoteen 1900, jolloin hän 31.12. kuoli ja hänen viimeinen vaimonsa Maria Sofia Augustintytär, s. 6.4.1855 Kiikalan Rekijoella, isänsä Perttelin Vihmalon Uotin Ylhäisin torppari, avioituu uudelleen Juho Artturi Pelanderin, s. 12.6.1876, kanssa ikäeron ollessa 21 vuotta.  Maria kuoli 13.11.1923

Seppä Efraim Honka oli vuoteen 1908 mennessä ostanut omakseen rakentamansa asunnon pajoineen tontteineen Vanhankylän Krapilta. Lohkotilan nimeksi tuli Vuorela ja se seisoo uljaana vielä tänäkin päivänä kunnostettuna paikallaan.

Vuorelaan muuttaa vuonna 1909 tilalliseksi Elias Leondard Järvinen, s. 27.9.1870 Kiikalassa, vaimonsa Venla Kuatava Boreniuksen, s. 5.6. 1867 Kiikalassa, kanssa. Kauppa tehdään 15.8.1808.

Hongat muuttavat Kiikalan Kirkonkylän Kaukon alueelle Ahtela-nimiseen asuinhuoneeseen. Serafia ja Juhan Tammi myyvät asuinhuoneensa ulkorakennuksineen Edla ja Efrain Hongalle vuonna 9.10.1908. Siellä ollessaan kuoli Edla 6.2.1921. Efraim Honka jatkaa sepän tointaan Kirkonkylän Ahtelassa.

Ahtela sijaitsee Kiikalan Kirkolta vajaan kilometrin päässä Someron suuntaan. Ensimmäisen jyrkän mäen, jota sanotaan Nurmin ahteeksi, alla vasemmalla puolen maantietä Someron suuntaan katsottuna. Asuinhuone on vielä sama, jonka Hongat ostivat. Sepän paja sijaitsi maantien oikealla puolella.

Juho Arvid Tammi, s. 24.10.1871 Kiikalassa ja vaimonsa Serafia Eliaantytär, s. 20.8.1855 Somerolla, muuttavat Ahtelasta tilallisiksi Vanhankylän Krapin alueelle Takala-lohkotilalle vuonna 1909.

Edlan kuoleman jälkeen sepän toimi alkaa käydä raskaaksi ja Ahteela myydään huutokaupassa seppä Niilo Tuomiselle ja hänen vaimolleen Lempille. Kauppaan kuului mm Ahtelan lisäksi pajan kalusto. Pian vuonna 1921 30.12. kuitenkin Ahtelaan muuttaa seppä Eemil Nurmi. Jatkokaupoista ei ole dokumenttia.

Efraimin veli Ferdinand Nummelin oli toiminut sepän renkinä Efraimilla Krapin aikaan ja lähti sieltä vuonna 1886 Somerolle. Hän päätyi sepäksi Terttilään. Siellä hänelle syntyi lapsia vaimonsa Erika Lovisa Gabrielintyttären, s. 9.2. 1867 kanssa: Emil Ferdinand (Nurmi) s 3.4.1889, Fredrik Aleksander s. 12.9.1892 ja Aleksandra s. 9.7.1891, joista Emil ryhtyi sepäksi Kiikalan Kirkonkylään. Hän perusti pajansa siihen aikoihin kun Efraim Honka lopetti toimensa vuonna 1921 elellen yksin sepän tittelillä. Ehkä hän vielä auttoi Emil Nurmea ajankulukseen.

Efraim kuoli paljon myöhemmin 20.3.1944. Sepän tointa Kirkonkylän Kylänpäässä alkoi hoitamaan Emil Nurmi, s 3.4.1889 Somerolla, vuodesta 1921, jolloin hän muutti Kiikalan Kirkonkylän Ahtelaan. Hän oli Efraim Hongan Ferdinand-veljen poika.

Suvussa seppä-ammatti kiersi. Ferdinandilla oli sepän oppilaana Amanda-sisaren poika Karl Oskar Kallenpka Rannikko, s. 30.4.1880 Perttelissä, Efraimen siskon Amanda Wilhelmiinan, s. 11.2.1860, poika. Muutaman kerran voi havaita dokumenteista, että sukulainen on sepän renkinä toiselle sukulaiselle eli kisällinä oppimassa seppien töiden salaisuuksia.

Someron rippikirjassa 1900-1909 Ferdinand Nummelin muuttaa nimensä Nurmeksi. Samoin hänen koko perhekuntansa.

Rippikirjassa 1909-1922 Kiikalan Kirkonkylän Sepän talon alle Ahtelaan ilmestyy 30.12.1921 Somerolta seppä Emil Ferdinand Nurmi, s. 3.4.1889 Somerolla. Vaimoa ei vielä näy, mutta myöhemmissä dokumenteissa hänen etunimensä on Eva Maria Ivarintyt Koskinen, s 26.6.1897 Someron Kultelassa.

Vuonna 1924 Efraim Honka kuittaa Emil Nurmen palovakuutusmaksun.

Vuonna 1930 1.7. Eemil ja Tilda Lönqvist myyvät seppä Hongalle asunnon ja ulkorakennuksen Kirkonkylän Källön talon mailta hinnalla 5000 mk. Ilmeisesti Efraim muuttaa sinne leskenä. Mitä todennäköisemmin hän muutti Kylännpää-nimiseen asuinhuoneeseen Ahtelan naapuriin.

Efraim Hongalle kuuluva kiinteistö lohkotaan hänelle omaksi vuonna 1932. Lienee kyseessä Lönqvistien hänelle myymä Kylännpää-niminen kiinteistö Ahtelan naapurissa Somerotien oikealla puolella, siellä, missä Nurmen pajakin sijaitsi, koska Efraim myi Kujanpään rn:o 4-10 27.5.1942 Taimi ja Valto Iltaselle kaksi päivää myöhemmin kun kiinteistöllä oli pidetty huutokauppa Hongan irtaimistosta.

Se, missä Efraim Honka vietti pari viimeistä elinvuottaan ei ole selvinnyt.

Lapsettomat seppä Emil Nurmi ja vaimonsa Eeva saivat ottolapset Pentti Juhani ja Oma Olli Ovaskaiset vuonna 1938. Pentin morsian korjoitti Nurmille kihlauksistaan ja toivoi Nurmien pääsevän heidän häihin seuraavana kesänä. Olli taas kirjoitti Ryttylän Oppilaskodista kirjeen ja pyysi lähettämään kansakoulun toisen luokan todistuksen. Yhteyttä on siis pidetty maailmalle lähdön jälkeen.

2.8.1942 Efraim Honka sai veljeltään (Frans) Adolf Alppilalta kirjeen kunnalliskodista Naantalin Luonnonmaalta. Kirje alkaa: "Rakas veljeni".

Seuraavana vuonna tuli kirje kunnalliskodin johtajalta kirje, jossa kerrottiin veli Alppilan kuolleen syyskuussa 1943. Hän oli kävelyllään kaatunut ja loukannut päänsa ja sen jälkeen nähnyt näkyjä.

Adolf Alppilan Eemil-poika nähdään Efraim Hongan perukirjassa saajana veljenpoikana.

Efraim Hongalla suoritettiin huutokauppa 25.5.1942. ja hän kuoli 20.3.1944.

Emil Nurmi toimi kirkonkylän ja ympäristönkin seppänä kuolemaansa 13.3.1960 asti. Sepän pajaa ei enää ole, mutta asuinrakennus on ja siinä näkyy vielä, niin ulkoa kuin sisälläkin, vanha ulkoasu.

Eeva Maria kuoli 15.1.1990. Hongan ja Nurmen yhteinen hauta on jäljellä Kiikalan hautausmaalla sankarihaudan takana.

Eemilin kerrotaan käyneen kysymässä naapurin isännältä vähän peltomaata perunan viljelyyn. Isäntä oli rehvakkaasti keinustolista sanonut, että: "pappi sulle seuraavaksi antaa maata".

Seppä Eemil Nurmen elämän yksityiskohtia voi havaita pieninä palasina erilaisista säästyneistä kuiteista ja muistiinpanoista. Terttilässä ollessaan hän muistikirjan merkintöjen mukaan harjoitti muutakin kuin sepän tointa. Hän mm välitti ja myi Pyrkijä-polkupyöriä, myi kananmunia sekä harjoitti mehiläistaloutta hunajan myyntiä varten. Mehiläistuottajille suunnattuja lehtiä Eemilille tuli jo Terttilässä olon aikana. Mehiläistalous jatkui Kiikalan Ahtelassakin.

Esimerkkinä sepän työstä oli eri talojen hevosten kengityksistä: Luukkalan kenkitykse: Toukok.; Varsa, Erkki, Pertta, Pirkko, Vilho. Kesäk.; Jussin, Toivo. Heinäk.; Pekka, Erkki, Pirkko, Pertta. Elok.; Vilho vanhat. Maksettu 22/8 1920.

Tammikuun 13 p:nä 1924 Seppä Herra Nurmi sai kutsun rusthollari Josef Kiven hautajaisiin.

29.3.1948 oli Seppä Emil Nurmi perheineen saanut kutsun vihkiäisiin Vanhankylän Jaanulle kun Ellen Aho ja Urho Ramstedt vihittiin avioliittoon. Sydämelliset onnittelut Eemil Nurmelle 3.4.1959 päivän johdosta ja paksusti toivottajakortteja nipussa. Seppä Emil Nurmi oli päässyt arvostettuun asemaan ja piireihin kyläkunnassa ja sen ympäristössä.

"Täma kappale on ehdottomasti palautettava maksun ohella" lukee laskussa, jonka eräpäiväksi oli merkitty 9.10.1939. Lasku koski pääsylippuja vuoden 1940 Helsingin Olympialaisiin 20.7.-4.8. ja sen oli lähettänyt XII OLYMPIA HELSINKI 1940 Pääsylippujaosto. Urheilulajeiksi Eemil oli valinnut 'Rata- ja kenttäurheilun' sekä 'Jalkapalloilun' ajankohtina molemmissa 25.7.. Maksun suuruus oli 130:- ja postikuluja 15:-. Kuten tiedämme kisoja ei maailmansodan tähden pidetty. Eemil ei ollut ehtinyt pääsymaksuja maksaa, koska kyseistä kuittia ei ollut palautettu. Kuitti osoitti hänen kiinnostuksestaan urheiluun. Tiedossa ei ole kävikö hän vuoden 1952 kisoissa.

Sepän työllä oli myös terveydellisiä vaikutuksia vasaroiden kilkkuessa korvien lähellä ja lekojen lipsahdellessa kuumia rautoja muotoillessa. Viimeisiltä vuosilta on jäänyt talteen Kiikalan Apteekin reseptiliuskeita: 1-2 tablettia särkyyn tarvittaessa. Määrännyt Eero Tuomi ja Sarparanta.

Pitkät ovat myös sepän työlistat, kun tarkkaan on merkitty talojen nimet, suoritteet ja maksut.

Heinäkuu: Yliperhe 1h 14;-, Kivisaari 2h 25;-, Nalkki 2 h 18;-, Lehtimäki 1h 6;-, Aliperhe kouk 7;-, Kivisaari 3;-, Kauko 10;-, Kökkö 1h 12;-, Yrjö K 14;-, Nalkki vitat 162;-, Lehtimäki pyö 34;-, Eskoliin pyö 45;-, Yhteensä 350;-

Eeva Nurmi asui melkein 30 vuotta yksin Ahtelaa ja vuoden ilmeisesti vanhainkodissa. Hänen jälkeensä siinä asuivat Loposet.

* * *

Edla Hongan äidin Eufrasyne Juhantyttären, s. 14.4.1824, kuoleman 3.3.1908 jälkeisistä dokumenteista selviää sukuyhteyksiä Perttelin Vihmaloon. Hän oli Saaren kantatilan jälkeläinen ja miehensä Samuel tuli vävyisännäksi Kaivolan Kaukolta taloon.

Kustaa Gabrielinpoika Pellonpää, s. 3.9.1839 Perttelissa, joka esiintyy periänä Eufrosynelle oli hänen isänsä Johan Mattson Saarin serkku. Jostakin syystä Kustaa sisarensa Wilhelminan kanssa näinkin etäsukulaisena oli huomioitu perimään Eufrosyneä.

Efraim Hongan vaimon Edlan periöiksi tuli hänen veljensä Karl Viktor Tuomisen jälkeläiset, joista Tekla Amanda, s. 22.9.1885 avioitui Gustaf Maurits Heinonen Rasin kanssa Kiikalan Peltolan kylästä. Heidän jälkeläisiään oli mm edesmennyt Lasse Heinonen.

Edlan kuoleman jälkeisestä huutokaupan 15.6.1921 pöytäkirjasta voi päätellä, että perhe on ollut varsin varakas. Jo vainajan omaisuus on ollut erittäin mittava lukumäärältään aikanaan. Huutoja on pöytäkirjan mukaan tehty 537 kappaletta. Edlalla oli ollut, luettelon paljastamana, vaatekomeron sisältökin runsas. Osan tavaroista on huutanut takaisin kotiinsa leski Efraim.

Efraim Honkaa olikin perimässä suurempi joukko. Kahden veljen ja yhden siskon jälkeläiset, joista siis tunnetaan paikkakunnalla Komisuon Kankaren emäntä Elle Aurora Vuorinen/Järvinen ja räätäli Aatto Vuorinen asuen mm Komisuon Jussilan ja myöhemmin Mäkilän alaisena Kujanpää-nimisessä mäkituvassa.

Seppä Ferdinand Nummelinin (myöh Nurmi) lapset pääsivät myös perimään isänsä veljeä. Heitä olivat Emil Ferdinand Nurmi, Aleksi Nurmi ja Aleksandra Nurmi.

* * *

Mistä nämä tiedot on kerätty? Aiheen antoi Kiikala-Seuralle annettu pahvilaatikollinen vanhoja testamentteja, kiinnekirjoja, kauppakirjoja, huutokauppojen pöytäkirjoja, kuitteja, työpäiväkirjoja. Ne antavat hyvin paljon sisältöä näiden seppien, heidän vaimojensa ja anoppiensa elämästä. Henkilöiden menemisä olen seuranut Kirkon Rippikirjoista.

Kun löydät pellolta pudonneen hevosenkengän tai otat kiinni vanhan vajan ovenkahvasta voit olla kosketuksissa seppien Honka ja Nurmi aikaansaannoksissa tai ainakin varmasti jonkun muun sepän.

Mielenkiintoinen huomoini oli vasta äskettäin, että Komisuon Kallionpäähän muuttanut maalari Ernari Wainio oli opskellut sepäksi Efraim Hongan pajalla Wanhankylän Krapilla. Titteli oli renki.

Sieltä Wainio muuti sepän tittelillä Kirkonkylän Litsille, jossa vän avioitui Alinansa kanssa saaden lapsiakin jo sinä aikana.

Seuraavaksi hän muutti Komisuon Ali-Isoperheelle tittelinä työmies aikana, jolloin talossa eli vielä Einarin äidin veli Josef Sten/Kivi. Ja mitä ilmeisemmin hän perheineen muuttivat vapautuneeseen Kallionpäähän.

Einari tunnetaan Komisuolla vain maalarimestarina. Kukaan kuullutkaan sepästä.

Ehkä maalareille oli tarvetta maalienkin kehtyttyä ja ihmisten vaurastuttua maalauttamaan talojaan. Maalareiksi sitten ryhtyivät poikansakin ja poika-Aaron pojat.

Aaroa karvasteli vielä vanhanakin, ettei isä suostunut opettamaan hänelle ootrausta.

Mutta melkoinen kirkkomaalari Aarosta tuli. Hän maalasi Kiikalan kirkon kolmasti; kaksi kertaa valkoiseksi ja kerran keltaiseksi. Ja väitti vielä seisseensä käsillään kirkon ristin päällä. Hurja huimapää.

 Juho ja Rauni Saarinen

 

 

Juho ja Rauni Saarinen, sepät

Juho Stiinanpoika Saarinen s 7.12.1855 Kiikalassa oli Kiikalan Peltolan Kierikan Nummilan torpan tyttären poika. Hän toimi seppänä Suomusjärven Laperlan Vähäperheessä.

Poika Juho Juhonpoika Saarinen s 3.1.1888 Suomusjärvellä Laperlan Vähäperheessä ja toimi toisen polven seppänä Kiikalan Hidolan Tryykillä.

Pojanpoika Rauni Juhonpoika Saarinen s 6.11.1926 Kiikalassa Hidolan Tryykillä toimi kolmannen polven seppänä Tryykillä.

 Riitta Manni

 

 

 

Riitta Manni

Kiikalan Kirkonkylän Litsin talon tytär. Hän toimi Kiikalan kunnallispolitiikassa. Hän oli paikallisen kirjaston hoitaja. Hän oli Kiikala-Seuran perustajajäsen ja toimi sen sihteerinä alusta asti lähes menehtymiseensä asti.

 Pappi Jacob Erling ja nimismies Per Erling

 

 

Pappi Jacob Erling ja nimismies Per Erling

Kiikalan Kirkkoherra Jacob Johan Erlingille ja hänen vaimolleen Susanna Lovisa Zidbäckille syntyi Kiikalan Pappilaan poikalapsi 1.7.1813 ja hän sai nimen Pehr Edvard. Pehr Erling kävi koulunsa Turun katedraalikoulussa ja häntä luonnehdittiin nokkelaälyiseksi, ahkeraksi ja siivoksi, jolla oli talous turvattu. Pehr meni naimisiin 1854 Wendla Gustava Waszin kanssa.

Pehr Erlingistä tuli Kiikalan Suomusjärven ja Kiskon yhteinen nimismies. Ennen asettumistaan Kiikalan Hidolan Urholle, hän asui Kirkonkylän Simolassa so Litsin Talossa poikamiehenä. Hän oli tuolloin jo nimismiehen virassa. Sopivan tilaisuuden tullen hän lunasti itselleen Urhon isännyyden asettuen asumaan sinne vaimonsa Wendla Waszin kanssa. Lapsia heille syntyi Urholla ainakin kuusi.

Jo poikasena Pappilassa Erling oli katsellut yli Kurajärven ja sanonut asuvansa siellä vielä joskus. Myöhemmin hän liitti Urhoon naapurinsa Koura-nimisen Hidolan vanhan kantatilan.

Nimismiehenä hän oli ahkera ja hellittämätön, kun hän ajoi asioita lain suomalla voimalla. Hän oli erikoistunut viinan salapolttajien käryttämiseen, kiinniottoon ja tuomitsemiseen vuonna 1866 tulleen luvattoman viinanpolton kieltävän lain voimaantulon jälkeen. Hän ajeli hevosrekipelillä talvisin pitkin metsiä ja soita etsien salapolttajia. Moni laittoman paloviinan keittämisestä kärähtänyt sai jopa vankilatuomion.

Myös kiellettyyn kulkukauppaan hän tarttui innokkaasti. Nimismiehellä oli oikeus ottaa kiinni kauppias ja ottaa häneltä tavarat pois. Ei tiedetä, että jäivätkö kauppatavarat nimismiehelle itselleen. Kerrotaan kuitenkin, että laukkukauppiailta otettuja kankaita nähtiin Urhon naisväen yllä.

Kiikalan, Kiskon ja Suomusjärven asukkaat lahjoittivat hänelle ja hänen emännälleen vuonna 1879 pitkästä 33 vuoden menestyksekkäästä lain hoidosta hopeisen kahvikaluston, johon oli kaiverrettu: ’’ Fallesmannille Pehr Edvard Erlingille ja hänen rouvalleen kiitollisuuden osoitukseksi pitkällisestä ja hyödyllisestä vaikutuksesta hänen piirissänsä 24.12.1879’’. Lehtitietojen mukaan tämä kunnialahja oli annettu tunnustuksena siitä hyväntahtoisuudesta, tahdikkuudesta ja avuliaisuudesta, jota nimismies oli osoittanut yleisöä ja etenkin köyhiä kohtaan sekä virkatoimissaan että kotonaan.

Pehr Erlingin ja hänen poikansa Wernerin nimikirjoitus koristaa monen käräjätuomion ja kauppakirjan lopussa.

Nimismien Pehr Edvard Erling kuoli kotonaan Kiikalan Hidolan Urholla 8.9.1883. Kerrotaan, että kuoleman jälkeen nimismies kummitteli Urholla useaan otteeseen. Jokin hänet sai vielä kuoleman jälkeenkin pitämään järjestystä talossa nimismiehenpelon voimalla.

Kerrotaan tarinoita 1850-luvun puolenvälin tienoilla tapahtuneen, että Urhon nimismies käytti valtaa ja hänellä oli rahaa. Omaisuutta hän sai valtaa käyttämällä.

Kiikalan Hidolan Myllykulmalla oli sattunut miestappo. Nimismies Erling oli asiaa sovitellut vastaajan kanssa ja tuominnut tälle rangaistukseksi tuoda Nimismiehelle kaksi tynnyriä rukiita. Mies oli lähtenyt rangaistusta tuomaan ja kun painoa oli paljon, niin härkävankkureilla se piti tuoda. Urholle saavuttuaan mies oli sitonut härjän aitaan kiinni ja meni ilmoittautumaan Nimismiehelle, joka oli todennut, että ’’asia on selvä, antaa härkien olla aidassa kiinni’’. Pelokas tapon suorittaja oli nöyrästi lähtenyt kävellen kotiinsa.

1980-luvulla tapahtui Kiikalan Säästöpankissa ryöstö. Yölliset luvattomat vieraat saivat polttoleikkausvälineillä kassaholvin oven auki ja ryöstivät kaiken mahdollisen tallelokeroiden sisältöä myöden. Sieltä talletuksessa olleet Nimismies Erlingin perinnöksi jättämät arvoesineet lähtivät varkaiden mukaan; mm hänen hopeinen nuuskarasiansa. Esineitä ei koskaan saatu takaisin.

 

 

Elima os Jokinen  ja Verner Mikola

 

 

 

 

Auto-onnettomuus Haalin ahteessa vuonna 1926,

jonka jälkeen Unto Lunden kuoli ja Verner Mikolalta katkesi käsi.

Mikolan vaimo Eliman ja neljännen matkustajan sanotaan, etteivät loukkaantuneet. Perimätieto kertoo muuta Eliman kohdalla. Miten tilanne hänen kohdallaan ehkä muuttui kolarin jälkeen.

On puhuttu, että Elima kuoli auto-onnettomuuden jälkeisiin komplikaatioihin. Kuolinsyy kirkonkirjoissa on endocarditis eli joku sydänlihaksen tulehdus. (liitteen googlattu tarkennus).

Onnettomuuskertomuksissa, kaikissa ajan lehdissä, Unto kuoli ja Verner Mikola katkaisi kätensä sekä kaksi muuta selvisivät vammoitta. Toinen muista mainitaan Mikolan emännäksi; Vernerin vaimo.

Eli lehtitiedon mukaan Elmia selvisi vammoitta, mutta olisiko hän saanut kuitenkin jonkun nirhauman, josta bakteeri meni sydänlihakseen ja siitä sairastui ja kuoli siihen viiden kuukauden päästä?

Kansallisarkiston valokuvan yhteyteen joku on antanut tiedon, että Elmia on saanut niin vaikeita vammoja, että myöhemmin kuoli vammoihinsa.

 

 * * *

 Verner Kustaanpoika Mikola s 1890 tuli Kiikalan Saarenkylän Mikolan isännäksi 1921. Hän nai taloon emännäksi vuonna 1922 Ida Elima Jokisen Yltäkylän Kylä-Lääpän talollisen tyttären. Heille syntyivät pojat Altti v 1924 ja Aarno v 1925. Altti kuoli pienenä 1924. Aarno jäi puoli orvoksi 2 vuotiaana kun äitikuoli v 1927.

Verner luovutti Mikolan vuonna 1947 pojalleen Aarnolle. Tilan

vuokrasi Ahdeojan pariskunta poikineen Reijo ja Samuli.

Reijo Ahdeoja avioitui Kiikalassa Maila Jokisen kanssa Yltäkylän Kylä-Lääpältä Eliman Akseli-veljen tyttären kanssa. Ahdeojat muuttivat Halikkoon Pitkäojankylän Isotaloon vuonna 1966.

Mikolaa viljeli viimeisenä mikolalaisena Valto Mikolan poika Matti Mikola vuodesta 1965 vuoteen 1996, jolloin Matin kuoleman jälkeen se myytiin vieraalle vuonna 1998.

Vuoden 1998 kiinteistörasitustodistuksessa, vielä Aarnon eläessä, lukee:’’Kiinteistö 252-415-1-15 Mikola: eläkeoikeus, kauppakirja 1965, 1966 asumis-, metsästys-, kalastus- ja vedenkäyttöoikeudet’’. Haltija Mikola Aarno Olavi. Uudistettu 1976.Vahvistettu myös tilaan 2:15 Saari, Kiikala.

Kalastusoikeus tarkoittanee Kurajärveen, joka oli kuivattu jo 1960-luvulle tultaessa.

Verner Mikola ei avioitunut uudestaan ja viimeiset vuodet hän jonkin verran alkoholisoituneena vietti ns Pikku-Mikolassa, vaarintupa Mikolan talouskeskuksen lähellä. Hän kuoli vuonna 1979.

Aarno Mikola kouluttautui juristiksi ja asui pääosin Helsingissä.

Mikolan tilan siirtyessä Matti Mikolan omistukseen vuonna 1965, Aarno piti Pikku-Mikolan itsellään ja siellä asui mm hänen tätinsä Jenny s. 1903 - k. 1984. Aarnon kuoltua vuonna 2002 hänen tyttärensä myivät kiinteistön vieraalle.

Mikoloiden haudat sijaitsevat Kiikalan kirkkomaalla eteläsuunnassa. Matti Mikola on haudattu Karjalohjan kirkkomaalle.

 

Pikku-Mikolaan oli jäänyt kaksi valokuvaa mikoloiden ajalta. Ensimmäinen esittää perhekuvaa Kylä-Lääpältä; keskellä vanhemmat Elias Jokinen ja vaimonsa Ida Järvinen sekä takana lapset Ida Elima, Eelis, Nestor, joka kuoli Tampereella sotatoimissa v 1918, Ilta, edessä Akseli ja Kaarlo, joka kuoli nuorena tapaturmaisesti.

 

 

 

 

Toinen isompi taulukuva esittää Elima Mikolaa os Jokinen, Aarno Mikolan äitiä.

 

 

 

Kuvassa Eliman sairastumisen jälkeen diakonissa Olga Helkiö, Elima Mikola os Jokinen ja Kylä-Lääpän sisaremäntä Ilta Jokinen; Lääpän Iltu.

 

 Lennard L Leino

 

 

Lennard L Leino, kanttori, vuokra-autoilija

Leino valittiin Kiikalan seurakunnan kanttoriksi vuonna 1927 ja toimi kesti vuoteen 1964. Hän toimi luvan saaneena taksiautoilijana, ulosottomiehenä ja kirjastonhoitajana.

Leino oli perustamassa vuonna 1931 Kiikalaan Lapuanliikkeen paikallisosastoa ja kuului sen toimikuntaan.

 Kalervo Jokinen

 

 

Naurisäijä Kalervo Jokinen

Kalervo toimi Kiikalan Yltäkylän Ali-Örsin perikunnan tilanhoitajana, maanviljelijänä. Hän teki merkittävän uran kunnallispolitiikassa. Hänet valittiin Kiikalan ensimmäiseksi Naurisäijäksi. Hänet tunnettiin tanssilattioiden partaveitsenä. Hän entisöi Yltäkylän Ali-Anttilan pärakennuksen vanhuudenkodikseen sen oltua pitkään tyhjillään kansakoulukäytön jälkeen.

 Carl Georg Napoleon Sumelius 

 

 

Pappi Carl Georg Napoleon Sumelius 1813 -1852

Kiikalan Kirkonkylän Simolaa eli Litziä isännöi vuosina 1818-1853 Gabriel Arvidinpoika Lietzen s 5.7.1793. Hänellä oli vaimona Leena Abrahamintytär s 8.5.1799 Uskelan Villilän Tomman tytär. Heidät oli vihitty 28.6.1821.

Pariskunnalla oli lukuisa joukko lapsia: Arvid s 1822, Johan s 1824, Elias s 1825, Christina s 16.12.1827, Gabriel s 1830, Carl s 1833 , ja Gustaf s 1836, Wilhelmina s 1838 ja Helena s 1843.

Perhe eli tavallista vanhanaikaista maalaistalon elämää perintötilalla Kiikalan kirkonkylässä. Olipa kuitenkin niin, että talon tytär Christiina Gabrielintytär saatiin naitettua Pappilaan 1949 muuttaneelle uudelle apupapille Carl Georg Napoleon Sumeliukselle s 13.10.1812 Kangasalalla. Pariskunta aloitti perhe-elämän Pappilan tiloissa ja ehtivät saada siellä kaksi lasta; Georg Ilo Immanuelin s 21.4.1852 ja Aina Georgianan s 29.12.1853 vasta isän kuoleman jälkeen.

Carl Sumelius oli jo nähnyt hieman maailmaakin. Hän syntyi Kangasalan lukkarin Petter Sumeliukselle ja vaimolleen Maria Bergströmille. Carl pääsi Hämeenlinnan triviaalikouluun ja kirjoitti ylioppilaaksi Helsingissä 1839 ja hänet vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1846.

Carl Sumelius toimi kappalaisena Liedossa, armovuodensaarnaajana Ahvenanmaan Vårdössä, josta hän tuli Kiikalaan apupapiksi vuonna 1849. Kiikalasta hän pääsi Kakskertaan armovuodensaarnaajaksi vuonna 1852 ja siitä alkoi suuri murhenäytelmä Litzenin perheessä.

Carl ja hänen perheensä, vaimo Christina sekä vanhempi lapsi olivat muuttaneet Kakskertaan. Käynti Kiikalassa Litzin tilalla kävi kohtalokkaaksi perheelle. Carl oli saanut herkästi tarttuvan koleran Kakskerrassa, jossa tauti oli riehumassa juuri vuonna 1853 samoin, kuin muissakin Turun seudun pitäjissä. Hän sai tartutettua Lietzenin perheestä isäntä rusthollari Gabriel Arvidinpojan, joka kuoli 4.8.1853, talon nuoriherran Arvid Gabrielinpojan, joka kuoli samana päivänä 4.8.1853. Yltäkylän Lääpälle naitettu isännän sisar, kyläillessään Litzillä, sai koleran ja kuoli 10.8.1853 sekä talon poika Carl Gabrielsson kuoli 14.8.1853.

Carl Georg Napoleon Sumelius kuoli itse 9.8.1853 40 vuotiaana Kakskerran Kullelan Nedergårdin Kappelin virkatalossa. Hänen muistomerkkinsä on Kiikalan kirkon eteläseinustalla. Ilmeisesti Christiina tuli tai jäi Kiikalaan Carlin kuoltua, koska muuttokirjat sanovat, että hän muutti Kakskertaan leskenä 21.11.1853 ilmeisesti järjestelemään kuolinpesää.

Jää epäselväksi, syntyikö tytär Aina Gregorina 29.12.1853 Kakskerrassa vai Kiikalassa. Rippikirjoissa on syntymäpaikka Kiikala, mutta syntyneiden kirjoissa syntymää ei mainita. Aina Georgiana syntyi isänsä kuoleman jälkeen. Christina on merkitty muuttaneeksi lopullisesti takaisin Kakskerrasta Kiikalaan 6.2.1854 Kiikalan Kirkonkylän Litzille molempien lastensa kanssa. Muutto on merkitty muuttaneiden kirjaan sekä Kakskerrassa, että Kiikalassa. Kakskerran rippikirjassa Kullelan Nedergårdissa Saarnaajan virkatalossa Sumeliuksen perhe mainitaan ja kommentoidaan Carlin kuolema ja Christiinan lapsineen muuttaneen Kiikalaan vuonna 1854.

Lietzenin perheestä kuoli koleraan kaikkiaan viisi henkilöä. Kymmenvuotias Helena kuoli samojen päivien aikana 8.8.1853, mutta hänen kuolisyykseen on merkitty tulirokko, jota Kiikalassa myös liikkui tuona aikana. Lisäksi koleraan kuoli kiertävä kunnanköyhäläinen (ambulatorisk rotfattig) Hirvelän kylästä Alexander Hiden 5.8.1853. Lieneekö hänkin ollut silloin yhteydessä Litziläisten kanssa, kun muualla Kiikalassa kolera ei riehunut?

Christina, kahden lapsensa kanssa, selvisi taudista hiuksenhienosti ja Sumeliuksen suku heidän osallaan pääsi vielä jatkumaan.

Perimätieto kertoo, ettei koleraan kuolleiden Litziläisten hautaa saanut avata pitkiin aikoihin, koska ruumiit ja hauta oli kalkittu vahvasti taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Siellä makaavat ruumiit hajosivat hitaasti kalkin vuoksi.

Elämä Litzin talossa jatkui vähäväkinsenä ja varmasti suuren surun murtamana vielä pitkään. Eloon jäivät leskiemäntä Leena Abrahamintytär ja kolme lasta Elias, Gabriel ja tytär Wilhelmiina. Myös Christina Sumelius jäi taloon lapsineen vuoteen 1875 asti, jolloin hän muutti tytär Ainan kanssa Vihtiin. Poika Georg muutti vuonna 1885 Tampereelle.

Vihdin pappilaan muuttanutta Aina Sumeliusta tituleetataan kanskoulunopettajaksi ja äiti Christiinaa Kakskerran armovuodensaarnaajan Karl Sumeliuksen leskeksi.

Elias Lietzen otti isännyyden vuonna 1864 äitinsä jälkeen ja piti naimattomana ja lapsettomana sen vuoteen 1887 asti. Seuranaan hänellä oli äiti Leena Abrahamintytär 19.2.1870 saakka, joka kuoli vanhuuteen ja sisaren Christiinan poika vuoteen 1885 asti muutettuaan talosta pois. Elias kuoli 30.1.1888 keuhkotautiin.

Eliaan jälkeen Litzin talon isännyyden otti haltuun hänen serkkunsa mies Wiktor Ilander ja vaimo Erika Helena Efraimintytär.

Aina Georgina Sumelius meni avioon Carl Johan Backmanin kanssa. Veljensä Georg Ilo Immanuel Sumelius nai Ragna Engebretsenin.

Backmanin perhekunnasta rippikirjat kertovat, että Majuri ja Ritari Karl Johan Backman s 7.8.1829 Kangasalalla vihittiin Vihdissä 8.1.1880 Aina Sumeliuksen kanssa. Tällöin he asettautuivat asumaan Vihdin Korpelan Degerbackaan vuosiksi 1880-1882. Mukana tuli äiti Christina. Puolisoiden iso ikäero saattoi jouhtua avioliiton käytännöllisyydestä. Ainan ei enää kerrota olevan opettajan toimessa.

Muutto Veikkolan Kourlan Sandvikiin tuli 1883 ja sieltä vuonna 1893 Heinolan kaupunkiin tontille n:o 90. Majuri Backman kuoli Heinolassa 12.2.1907 halvaukseen 77 vuotiaana ja papin leski Christiina Sumelius 29.5.1909 sydäntautiin 81 vuotiaana. Aina Sumelius–Backman jäi asumaan ainakin vuoteen 1919 Heinolaan, johon rippikirjat näyttävät. Hänet tituleerataan rippikirjassa yksin asuvana talonomistajana Majurin leski Aina Georgiana Kristina Backmaniksi.

Karl Backmanilla ja Aina Sumeliuksella ei ollut yhteisiä lapsia.

Sumeliuksen lapsista Georg kuoli 4.3.1925 ja Aina 13.3.1938.

Kiikalan Kirkonkylän Simolan eli Litsin talon isännyys ei ole mennyt suvussa isältä lapselle, mutta on vielä tänään saman suvun hallussa.

Kolera epidemioita esiityi Suomessa 1800-luvulla, jolloin se oli saanut maailmalla pandemialuontoisuuden mitat. Erittäin helposti tarttuvana bakteeritartuntana kolera saatiin pääasiassa likaantuneesta juomavedestä tai ruuasta.

Miten sen saivat niin nopeasti lähes yhtäaikaa Litsin talon väki? Saastunutta kaivoa täällä ei voinut vielä olla eikä saastunutta juuresmaata. Tartunnan lähteen täytyi olla asuintalon sisällä. Ehkäpä niin, että pitkän rasittavan matkan kulkeneena Carl Sumelius ensimmäiseksi taloon tullessaan joi tuvan oven pielessä olleesta saavista vettä sillä samalla kauhalla kuin kaikki muutkin ja jätti bakteerin pesimään astian veteen.

 Juho Fredrik ja Aimo Luukko

 

 

Juho Fredrik Luukko, opettaja ja pienviljelijä:

Kiikalan Komisuolle vuonna 1883 perustetun koulun pitkäaikaisin opettaja oli Juho Fredrik Luukko. Hänen toimikautensa oli vuodet 1902 – 1942.

J F Luukko syntyi vuonna 26.7.1875 Nurmossa ja oli vihitty 5.9.1901 Sanna Elisabet Syvälammen kanssa s 5.9.1880 Kuortaneella. Heille syntyi seitsenlapsinen perhe. Perhe muutti Kiikalaan vuonna 1902 Kuortaneelta.

Luukko oli ensinnä opettaja, mutta myös palstatilallinen maanviljelijä. Hänellä oli myös monia yhteiskunnallisia tehtäviä.

Luukoilla oli kirkonkylän puolella palstatila Peltoniemi, jossa harjoitettiin ajan tapaista pienviljelystä karjoineen. Työvoimaa työhuippuina tilalle saatiin, kun koululaiset komennettiin peltotöihin. Hän toimi Kiikalan Seudun Pienviljelijäyhdistyksen Paikallisliiton puheenjohtajana.

Komisuon Yliperheellä lehmän astutuspalkkio perittiin työnä. Piti käydä elo- tai perunapellolla. Saarisen Vieno sai tarpeekseen raskaista perunapäivistä, jotka olivat pitkiäkin. Veikko sopi Luukon kanssa, että Vieno voisi vast’edes viedä lehmän Luukolle, joka ei ottanut maksua toimenpiteestä. Se tekee sitä niin mielellään, sanoi Luukko.

Aikalaiset muistavat Luukon ankarana opettajan toimessaan, jossa katkenneita karttakeppejä syntyi tiheään ja sen edestä kipeitä rystysiä vallattomien oppilaiden käsiin. Hän toimi myös kansakouluntarkastajana.

Kunnanvaltuuston jäsenenä Luukko toimi vuodet 1919 – 1947 ja sen puheenjohtajana 1919 – 1924 sekä 1932 – 1945.

Luukko toimi Salon seudun kulkutautisairaalan johtokunnassa.

Luukko toimi Suomen Säästöpankkiliiton valtuuskunnassa ja hoiti Kiikalassa Säästöpankin toimintaa. Oli sen kamreerina vuodesta 1902 vuoteen 1927. Hän oli mukana myös vuonna 1903, kun Kiikalan Osuuskassaa perustettiin, toimi perustavan kokouksen puheenjohtajana ja sihteerinä. Toiminnan alkaessa pankin kirjanpitäjänä. Sanottiinkin, että Luukon samassa kassakaapissa olivat niin Säästöpankin kuin Osuuskassan rahat.

Vuonna 1905 perustettiin Kiikalaan Osuuskauppa. Sielläkin J F Luukko oli ensimmäisessä hallinnon kokoonpanossa mukana.

Raittiusyhdistyksessä toiminen oli Luukon sydämellä. Siinä liikkeessä hän toimi myös piiritasolla ja piti paljon raittiushenkisiä puheita.

Hän oli perustamassa Kiikalan Työväenyhdistystä ja halusi siitä kristillismielisen, mutta erosi siitä, kun yhdistys liittyi Sosialidemokraattiseen puolueeseen.

Luukolla oli joskus myös konstailut mielessä. Erään kerran nuorison mennessä tietä pitkin kirkkoaidan viertä, hautausmaalla alkoi liikkua valkoinen haamu lakana päällä. Nuoriso sai jalkoja vatsan alle. Luukko siellä pelotteli.

Luukko oli jättänyt Saarisen Veikon jälki-istuntoon. Muut lähtivät joululomalle. Veikko ei luokassa viihtynyt, vaan karkasi ikkunasta ja lähti juoksemaan yli Aliperheen pellon suorinta tietä Mäkilään. Luukko huomasi karkulaisen ja huokaisi: ’’Tuolla se menee kuin peltojänis’’.

Jokirannan luhdassa lapotettiin heinää. Oli kuuma päivä ja Luukko riisui ensin paitasilleen ja irroitti vähän ajan kuluttua vielä housunsakin. Paita verhosi edestä, mutta takaa paljastui enemmän, kun Luukko kumartui seivästämään. Jokirannassa pyykkiä pesemässä olleita naisia huvitti suuresti, kun Luukon ’junkkari’ heilahteli seivästyksen tahdissa.

Koulussa oltiin lumisotasilla. Opettaja Luukko oli jo julistanut rauhan, mutta Rantasen Varhartti mollasi vielä yhden ison jääpallon. Se mäjähti päin Luukon otsaa. Luukko suutttui silmittömästi, otti tiukasti Varharttia niskasta kiinni ja puristi samalla Varhartin puseron kaulusta niin, että tämä oli hetken vaarassa tukehtua.

Luukon perheessä oltiin kiivaita ja aseitakin käytettiin. Huonosti kohdeltu piikatyttö tuli peräämään isänsä kanssa opettaja Luukolta palkkojaan, niin tämä pamautti revolverillaan tyttöä kohti osumatta häneen.

Poika Aimo Luukko oli kirjurina Silvan sahalla. Siellä oli juopoteltu ja tapeltu. Aimo haki aseen, ampui ja osui kahteen mieheen, joista toinen kuoli heti.

Myöhemmin Poika Tauno Luukko ampui Aimon hengiltä.

Juho Fredrik Luukko kuoli 7.8.1957 vaimo Sanna Elisabet k 19.12.1944

Poijat Aimo Johannes s 29.11.1903 – k 17.1.1945 ja

Tauno Heikki Herman s 28.11.1907 – k 19.12.1971